sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Toiminnan täyteinen loppuviikko

Jellou!

Kyllä nyt kun alkaa jälkeenpäin miettiä tätä perjantai-sunnuntai-akselia, niin täytynee todeta, että aika paljon sitä on loppuunsa saanut aikaan, vaikka itsestä tuntuu, ettei ole mitään tullut tehtyä... :D Liekö tämä miten yleistä? :o Mutta tässäpä viikonlopun kohokohdat:

Perjantaina meikäläinen saavutti lopullisesti sen, mistä olen jo pitkään haaveillut: aamupaino oli 92.6! Tämä tarkoittaa siis sitä, että meikäläinen on bäk in bisnes ihan officially, nyt voidaan palata nollakaloriasetelmaan... Tämän onnellisen tapahtuman jälkeen oli vuorossa jotain ei-niin-mukavaa: yhteiskuntaopin YO-koe... No, neljä tuntia siellä tuli kirjoiteltua, asiaa ja asian vierestä :D Tuloksena lähes jännetupentulehdus ja älyttömän tyhjä olo, ei siis erityisen palkitseva tilaisuus...

No, tätä tyhjää oloa lähdettiin perjantaina sitten purkamaan puntille, jossa treenattiinkin sitten kovempaa kuin koskaan aikaisemmin apuliikepäivinä. Tuloksena box-kyykky PR 5x180, Julle 5x105 ja lankulle penkissä kevyt 1x120 ;) Ja ensi viikolla tarkoitus ois lastata tankoon vieläkin isommat raudat! ;) Periaattessahan sitä ollaan nyt niinkun 6 weeks out! Jos nyt voimanostokisoista niin voi sanoa...

Lauantai oli ehkä astetta hiljaisempi päivä, tuli kuitenkin käytyä reipas lenkki heittämässä ja mikä tärkeintä: sain oman kisa/treenisoittolistan täydellistettyä! Listaan kuuluu mm. This or the Apocalypsea, Parkway Drivea, Insomniumia, Doom Unitia, Rammsteinia ym. mahtavasti tykittäviä pumppuja... Kiitoksia vaan anonyymille, joka meikäläiselle esitteli noi kaks ensimmäiseksi mainittua! :)

Tänään sunnuntaina sitten heitettiin aamulenkki, jonka jälkeen laitettiin mitä uskomattominta ruokaa. Meikäläinen pyöritteli (vaikka itse sanonkin), aika mielettömän hyvänmakuiset lihapullat naapurilta saamastani aidosta naudan jauhelihasta (siis naapurin omasta lehmästä jauhettua)... Nam!


Syy, miksi lihapullat näyttää niin tummilta on osittain huonon valaistuksen, osittain vähärasvaisen lihan "ansiota"... Lihapullat eivät ole palaneita! :D 

Nyt sitä ois sitten tarkoitus jatkaa silleen, että puntille sitä vaan änkäydytään, vuorossa maastavetoa ;) Ja sitäkin tietty kovaa, kisat kun lähenee... Eipäs tänään sen kummoisempia! 

Morso!

Ps. Phil Heath Mr. Olympia jo kolmatta kertaa! Julmetun tyylikäs kaveri, jolla ei oikeastaan mitään heikkouksia kropassa! Onnea!


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"salil eka salil vika"?

Terveeks taas!

Tätä alkuosaa ei kannata ottaa kovin vakavasti... :D

Kaikki asianosaiset varmaan tietää Mustan Barbaarin viisun "Salil eka salil vika"? Biisissähän ei sinänsä ole mitään vikaa ja monesti olen sitä ajanvietteeksi kuunnellutkin... Mutta entäs jos lähdetään tekemään ajatusleikkiä, että joku kuntosalitreeniä aloitteleva menisi biisin ohjeiden mukaan... Hmmh, mitähän siitäkin tulisi?

"Sun täytyy olla salil eka salil vika"

Kuvitellaanpas vaikka, että sali on auki 9-21, niinkuin meikäläisten sali on arkisin... No, Niilo Nostelija menee salille tasan klo. 9 aamulla ja tekee koko päivän melko ahkerasti puntilla ja syökin tasaisin 2-4 tunnin välein. Jos luonto kutsuu käydään salin vessassa, luonnollisesti. Niilo pääsee näkemään, kuinka porukka vaihtuu ja vaihtuu aina vain uusiin porukoihin ja Niilo senkuin nostelee... No, tässä tapauksessa päädyttäisiin siihen, että Niilon nostelut loppuisivat siihen, kun joku paikka tulehtuisi niin pahasti, ettei nostelua voisi kivun takia jatkaa tai sitten Niilon kiinnostus nosteluun vain lopahtaisi ensimmäisen viikon jälkeen. Jomminkummin, ei hyvä!

"Ei kipuu, ei hyötyy"

No, kuvitellaanpas sitten tilanne, että Niilo Nostelija olisikin jatkanut kaavalla "salil eka salil vika" jo jonkin aikaa. Niilolle tulee tulehdus esimerkiksi olkapäihin, mutta Niilo kuuntelee Mustaa Barbaaria ja saa päähänsä, että "ei kipuu, ei hyötyy"... No, Niilo päättää jatkaa nostelua kivusta huolimatta ja saa lopulta kiertäjäkalvosimensa niin rikki, ettei pysty enää käsillään kunnolla edes runkkaamaan ilman, että tuntisi silmitöntä kipua... Ei hyvä tämäkään!

"En käytä juoksumattoo, mä juoksen leijonii karkuu"

No, viimeisenä sitten Niilo Nostelija on vaihtanut nimensä Niilo Nostamattomaksi ja löytää kadonneen motivaationsa korvaajaksi Mustan Barbaarin biisistä uuden hyvän vinkin: leijonajuoksun... Kuinkas käykään kun Niilo matkustaa Afrikan savanneille ja etsii oikein kunnon uros leijonan omaa uutta harrastustaan motivoimaan... Niilo on poistunut BB-talosta lopullisesti :D Ei todellakaan hyvä!

No joo, semmosta legendaa tänään... Tarinan opetus lienee se, ettei kannata ottaa vinkkiä biiseistä, jos ei tiedä niiden todellista tarkoitusta :D Kuunnelkaa nyt kuitenkin ihmeessä biisiä, ihan mielenkiintoinen ilmestys:


Sitten vähän vakavampiin aiheisiin! Tänään saapui postissa meikäläisen lisäravinnekokoelmaan tuorein vahvistus: Sportlife Nutritionin Creatine Pyruvate... Kreatiinipyruvaattia koska painoluokkaurheilu. Tehosta en voi vielä sanoa mitään, sillä vasta tänään pistetään kokeiluun, mutta niinhän nuo väittävä, että 5-kertaa tehokkaampaa olisi kuin normaali kreatiini ja vieläpä ilman turpoamista! Utopialle kuulostaa, mutta mene ja tiedä...


Eilen tyttöystävä räpsäs meikäläisestä myös muutaman kuvan, tässäpäs näytettä ;) 


Semmostapas tänään, joskus on aika kertoa vähän satuja :D Mutta joo, katsellaanpas lisää kun aika on... Nyt hurjana lukemaan (vitut), ylihuomenna on YO-kokeet! :o

Morjeens!



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kevyt viikko lusittu

Heissan!

Kevyt viikko on nyt virallisesti kärsitty! Kädet ristissä odotellaan uutta ohjelmaa, jonka S. Hakkarainen toivottavasti mitä pikimmiten lähettää (vinkvink!)... Mutta joo, nämä kevyen viikon puntit on aina vähän semmosia, että ei välttämättä jaksais lähtee. Vaikkakin treenirytmin takia on tärkeää ne tehdä, enkä vielä yhtäkään ole todellisuudessa tekemättä jättänyt :)

No, kyllähän sitä tällä viikolla tuli tehtyä muutakin kuin vaan punttailuja... Joka päivä tuli käytyä lenkkeilemässä (eilen löysin todella hyvän metsäpolun, jolle aion palata tänäänkin!) ja torstaina tuli käytyä hieronnassa... Hieronnat on ehkä urheilun ristiriitaisin asia: 1.5h täyttä tuskaa, mutta niistä saatava apu on huomatta. Tai ainakin sen jälkeen kun hermosto on rasituksesta palautunut... Jos muuten joku Pohjois-Savon alueella asuskeleva tarvitsee kovakätistä hierojaa, niin suosittelen lämpimästi Siilinjärvellä asustelevaa Jorma Honkasta!


Tänään tuli juhlittua sit pikkusiskon 16v. synttäreitä kevyellä aamupalalla, sisältäen munakasta, pekonia ja nakkeja näin muutamia mainitakseni... Ja kuvassa näkyvän käsilaukun muotoisen kakun! :D Onnea siskolle! :)

Lätkästäänpä viikon vibasta reenistä vähän videokuvaa, kyseessä siis varsin kevyt 4x170 sarja maastavedossa... Vielä ehkä vähän hieronnan jälkeinen lagitus hermostossa nähtävissä, mutta ei häiritsevästi.

Semmoista tällä viikolla, eikai sitä voi parempaa toivoakaan! :) Vielä pitäis ensi viikko jaksaa rutistaa lukea YO-kokeisiin, niin sitten pääsee taas keskittymään 100%:sti punttiloihin! :) Perjantaina siis kirjoitellaan yhteiskuntaoppia... Kiinnostus ihan jossain muualla kuin itse yhteiskuntaopissa, lieneekö yleinen ilmiö?

Mut joo, meikäläinen taitaapi tästä lähteä pikkuhiljaa siirtymään lenkkipolulle, joten palaillaan asiaan ensi viikolla!

Moro!

maanantai 16. syyskuuta 2013

The Conjuring-Kirottu


Eilen tulikin sitten illasta lähdettyä ihan extemporena leffaan. Kohteena oli tällä kertaa toi James Wanin The Conjuring-Kirottu, mistä meikäläinen oli kuullu lähinnä vaan muutamaan otteeseen, että: "Se on ihan vitun pelottava leffa!", joten ei aivan tiennyt mitä odottaa... :D No, kuitenkin tuli lähdettyä kokeilemaan, että minkälaisesta kauhutekeleestä on kyse...

Leffahan siis sijoittuu 70-luvulle. Perronien perhe on juuri muuttanut uuteen taloon ja huomaavat, että talossa ei nyt kaikki ole ihan ok. Apuun kutsutaan demonologistipariskunta Ed ja Lorraine Warren, jotka toteavat, että talossa asuu ei-niin-kiltti demoni. Ja siitähän se sitten homma lähtee... Ja kaikki vielä enemmän tai vähemmän tositapahtumiin perustuen! 

Siis tuo leffan asetelmahan on niin kaluttua kamaa, kuin vain olla ja voi. Kuitenkin se, miten elokuva on toteutettu, on aivan uskomattoman toimiva kauhugenren edustaja. Elokuva osaa yllättää muutamassakin kohtaa ja oikeasti, tämä on ihan julmetun pelottava raina. Myös näyttelijät, aina lapsinäyttelijöistä kokeneisiin konkareihin loistavat rooleissaan. Voitaisiin kyllä jo omalla kohdallani puhua vuoden elokuvatapauksesta! 

Suosittelen kyllä lähtemään katsomaan The Conjuring-Kirotun ihan leffateatterissa, sillä pimeässä huoneessa ja äänet ihan julmetun kovalla elokuva toimii ehdottomasti parhaiten. Käy ihan treenistä katsoa sitä, vannon. Ainut ongelma on se, että leffa takuuvarmasti saa aikaa sen, että illalla se oma pimeä makkari ei näyttäkkään enää niin tutulta ja turvalliselta...


Ei muuta kuin kauniita unia tämän leffakokemuksen jälkeen! :D

Heippatirallaa!


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Biletystä (vieläpä selvinpäin)

Paardee!

Jiihuu, eilen tuli käytyä TahkoSoundissa bilettämässä ;) Tyttöystävä ehkä hieman ylipuhui lähtemään, mutta todellisuudessa oli kyllä ihan mukava käydä vähän "viihteellä"... Pääse aina vähän tyhjentämään päätä näistä kouluhommista ja punteista yms., jotka vois ehkä elämän ainoana sisältönä käydä aika ahdistaviks.

No, eilen lauteilla oli siis Aste ja Karri Koira. Ei ehkä sitä meikäläisen tyypillisintä settiä, mutta uskokaa tai älkää, ni välillä tulee kuunneltua näitäkin artisteja vaihtelun vuoksi :) Oli kyllä mukava ilta, ei käy kieltäminen... Pitäis kyl käydä keikoilla enemmänkin, oli ihan päässy unohtamaan, että miten mukavaa se on!

Semmosta settiä ;)

Ja videotakin tuli otettua todisteeks... Ei kyllä mitään huippulaatua, mutta kyseessä on siis toi Karri Koiran "Lähe mun kaa"-biisu
...Semmosta ;)

Tää viikko oli kyl muutenkin hyvä viikko, treenit kulki huomattavasti paremmin ku viime viikolla, aamupaino oli perjantaina 93,7 ja kaikki meni juurikin kuten suunniteltu. Tämmöisiä viikkoja lisää, niin kyllä kelpaa! :) 

Tää homma varmaan jatkuu sitten niin, että kohta lähdetään lenkillä käymään ja sitten vaan chillaillaan. Huomenna kouluun ja muutenkin ens viikko on kevyt, mikä tarkoittaa sitä, että torstaina mennään hierontaan! Saattaa olla, että herra Honkanen sanoo taas muutaman sanan meikäläisen lihaksiston jumitiloista :D Mutta se on torstain huoli se... Katsellaanpas, että mitä ensi viikko tuo tullessaan!

Moikka!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Salimusiikki

Terveeks!

Musiikki auttaa meikäläistä salilla. Aina jos hyvä biisi soi radiossa, kun meikäläinen pumppaa rautaa, niin varmasti tulee se 1, ellei jopa 2 toistoa enemmän, kuin mitä tulisi, jos taustalla soisi esimerkiksi NRJ:n "hauskat" juontajien jutut ja huonot popit... Lienee ihan ymmärrettävää? :D 

Itsellä parhaiten ehkä toimii juurikin se raskas osasto, en tiedä minkä takia. En kuitenkaan sen rytmissä pysty nostelemaan. Ehkä se on se aggressio mikä siitä välittyy ja se antaa energiaa itsellekin nostella kovempaa, who knows? Tässä muutama meikäläisen mielibiisi salilla...



Ja luonnollisesti...


Onko kukaan samoilla linjoilla meikäläisen kanssa salimuzakin suhteen?

Meikäläisellä on nyt kehitteillä täydellinen salisoittolistan tekeminen salille. Tällä hetkellä mittaa on soittolistalla 1.5h ja puolet pitäis saada lisää... En kuitenkaan haluais turhan paljon samoja artisteja laitella listalle, nii ois mukava, jos sais vähän ulkopuolista apua luomisen tuskaan. Mitkä on teille iskevimmät biisit salilla? Jos esimerkiks löytyy jotain tosi hyvää gangstaräppiäkin, ni sekin vois pelittää! 

Kiitos vain kaikille auttaneille!

Morichens!


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Voimanostajan kokkinurkka

Hellurei ja herkkuruokaa!

Urheilijana pitää aina muistaa ajatella ruoan makroarvoja. Omassa ruokavaliossani ainakin korostan proteiinien roolia ja ylipäätään ravinnon puhtautta. Tietysti syötävän fooderin pitää olla myös hyvää! Itsellä on tämmöinen helppo munakkaan ohje, jonka ajattelin jakaa kaikille kiinnostuneille. En tietenkään keksi tällä ohjeella ruutia, mutta tuon siihen ainakin oman vivahteeni:

Voimailijan munakas:

Tarvitset: 

Pohja
4 kananmunaa
4rlk vettä
suolaa
(valkopippuria)

Täyte
1/2 paprika pieninä kuutioina
Kinkkuviipaleita, kuutioita tms. mielen mukaan
n. viisi lihapullaa paloiteltuna

  1. Riko kananmunat astiaan ja sekoita veden kanssa keltaiseksi ja tasaiseksi seokseksi (ei vatkata liikaa). Lisää suolaa ja valkopippuria mielen mukaan.
  2. Heitä seos rasvatulle pannulle (rasvaa kannattaa laittaa enemmän kuin ripaus, sillä muuten pohja saattaa palaa). Kun pohja alkaa hyytyä pannulle, ala keräillä reunoilta hyytynyttä ainesta kohti keskustaa kaapimalla, näin kaikki aines tulee kypsytettyä.
  3. Kun lähes koko pohja on hyytynyt, lisää täytteet pohjan päälle ja anna koko paketin lämmetä. Kun pohja on ruskea ja munakas tuntuu kaikin puolin kypsältä (oman maun mukaan), ota koko paketti ja kaada se lautaselle taittamalla toinen puoli toisen puolikkaan päälle. 
  4. Nauti valitsemiesi lisukkeiden kera!

             
Tämännäköistä pitäisi noin suurin piirtein syntyä:


Erittäin tuhti annos nautittavaksi ja makroarvoiltaan melkoisen tyylikäs kokonaisuus: Proteiinia 50 gramman pintaa, rasvaa n. 15-20g ja hiilaria ei juuri nimeksikään! Voin lämpimästi suositella kaikille, jotka vaan kananmunasta tykkää ja haluaa erilaisia vaihtoehtoja perinteisen munakkaan tilalle!

Täytevaihtoehtoina toimii myös esimerkiksi jauheliha ja uskokaa tai älkää, myös broileri pelittää. Jos taas haluaa maksimoida proteiinin määrän ja minimoida rasvojen ja hiilarien määrän, voi laittaa puolet munista ihan ilman keltuaista. Tulisuuskin sopii tähän einekseen. Helppo ja monipuolinen ruoka!

Pötsi täynnä onkin sitten mukava lähteä tekemään päivän kyykkytreeni, luulisi ainakin energiaa riittävän :) Huomenna sitten lepäillään ja luultavasti luvassa ainakin aamulenkkiä.

Namnam!


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ei niitä parhaita viikkoja...

Terveeks!

Joo, taas uusi viikko haasteineen takana. Tästä viikosta meikäläisellä jäi ehkä vähän paska maku suuhun, sillä treenit ei kaikki kulkeneet todellakaan, niinkuin tarkoitus oli. Toisaalta, kun tietää syyt, niin eikai sitä voi muuta kuin itseään syyttää, olosuhteidenkaan uhri en tällä kertaa ollut :D 

Alkuviikon treenit tiistaina ja keskiviikkona meni nappiin ja tuntuivat todella hyvältä. Myös viikon lenkkeilyt menivät 110%:sti putkeen, tuli jopa käytyä ylimääräisellä lenkillä, mikä siis oli hyvä! No, ongelmat alkoivatkin sitten perjantaina, kun aamulla astuin vaa'alle: 93.9kg kirkasteli vaa'an tulostaulussa... Mikä on siis hyvä, mutta myös huono. Olen nyt alle kilon päässä kisapainosta! Mutta siis, mihin se vaikuttaa, niin treeneihin... Kapea penkki meni perjantaina ihan päin persettä, kun oikkareissa ei ollut voimaa nimeksikään. 

Vuorostaan sitten tänään luvassa oli maastavetoa. JEES! Ei oikeasti... VITTU! Cheat dayn mässääminen ja viikonlopun muutenkin heikkolaatuinen ruoka sai raudan tuntumaan todella painavalta. Ei näin! 

Mutta joo, tästä siis opimme sen, että painoa ei tiputeta enää kuin se kilo, että ollaan painoluokassa. Muuten on ihan turha lähteä 600kg:n yhteistulosta hakemaan kisoissa. Lisäksi ravinnon tulee olla puhdasta ja proteiinipitoista, ei hiilaripitoista höttöpaskaa. Jätän ehkä hetkeksi cheat dayt pois, tai ainakin kevennän niitä. En kuitenkaan halua mitään muuta enempää, kuin entistäkin kovempia tuloksia!

Lukuunottamatta näitä vikaan menneitä treenejä viikko oli ihan ok... Treenit on vaan niin iso osa meikäläisen elämää, niin ne vaikuttaa koko mun maalliseen olemiseen epäonnistumisellaan! Iloinen asia oli kuitenkin, että eilen tyttöystävä napsais meikäläisestä pari chilliä kuvaa.... Oli kuitenkin ihan rento vkloppu! :)



Joo, eiköhän sitä tästä lähdetä nokka pystyssä kohti uutta viikkoa ja uusia pettymyksiä... Vai miten se meni? No, paremmalla valmistautumisella kohti parempia suorituksia puntilla! :) 

Palaillaan!

Moroo!


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Pukin pikku apurit

Tervehdys!

Myönnän, että minussa asuu pieni lisäravinnenarkkarin poikanen, sillä...


...Kutakuinkin noin montaa lisäravinnetta sitä tulee käytettä enemmän tai vähemmän vakituisesti! 

Näitä en kuitenkaan käytä ihan huvin vuoksi, vaan kaikilla on oma käyttötarkoituksensa:

Normihera (whey 80): Otan tätä treenipäivinä aamupuuron jälkeen, tarkoituksena lisätä proteiinin saantia ja nopeuttaa aineenvaihduntaa. Toimivaa evästä, mutta varsin pahan makuista (vadelma).

L-arginiini: Otan tätä kovempiin treeneihin parantamaan hapensaantia (lisää verenkiertoa), ehkä vähiten käytetty lisäravinne meikäläisellä.

Treeniboosteri (Pow3rd): Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi vain mieli jäädä sohvan pohjalle katsomaan tv:tä ja vituttaa lähteä salille? No, kun semmoinen päivä sattuu, niin meikäläinen nappaa aina treeniboosteria, joka sisältää mm. kofeiinia, niin johan treeni kulkee ja motivaatio kasvaa. Yleensä otan boosteria myös kovimpiin treeneihin.

Palautusjuoma (Northforce): Joka treenin jälkeen desi tätä kitusiin veden kera, niin palautuminen on taattu. Tämä Nortforcen Strenght on muuten erinomainen tuote, mutta maistuu hyvin laimealta...

Kreatiini: Voimakauden hyvä ystävä. Lisää voimaa ja kestävyyttä. Parantaa meikäläisellä myös palautumista huomattavasti.

L-Glutamiini: Voimakauden paras ystävä. Kun voimakaudella tuppaa kisakunnon lähetessä tulla nuhaa ym. tauteja herkemmin, niin tätä kun ottaa teelusikan tai enimmillään kaksi, niin ei moiset vaivaa enää. Aivan ehdoton voimanoston harrastajille!


Kuten hyvin näette, eivät lisäravinnekaupat ainakaan meikäläisen panostuksen vähäisyyden takia kaadu :D Käytän kuitenkin vain lisäravinteita, joista olen huomannut treenien ja palautumisen suhteen olevan jotain hyötyä.

Seuraavana ajattelin ottaa kokeiluun Mass:in lisäravinteista Wheytä ja Recoverya ja Finnmaxin tuotteista kreatiinisitraattia, onko kokemuksia? Olen myöskin avoin ehdotuksille uusien lisäravinteiden suhteen, sillä en ole vielä löytänyt itselleni sitä parhaista parhainta, mitä voisin käyttää seuraavat viisikymmentä vuotta eteenpäin! Ehdota rohkeasti, meikäläinen ei pistä pientä mainostusta pahakseen!

Tänä iltana olisi sitten tarkoitus lähteä tekemään kyykkyreeni, josta voinette lukea sitten tuolta treenipäivyrin puolelta. Luvassa luultavasti ainakin tuskan hikeä ja kovaa kipuilua jaloille, mutta mikäänhän ei ole varmaa... Jalat voi vaikka yllättää meikäläisen tänään! :o

 Tässä kaikki, mitä oli sydämen päällä tällä erää.

Morjens!