keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Voimanostajan kokkinurkka

Hellurei ja herkkuruokaa!

Urheilijana pitää aina muistaa ajatella ruoan makroarvoja. Omassa ruokavaliossani ainakin korostan proteiinien roolia ja ylipäätään ravinnon puhtautta. Tietysti syötävän fooderin pitää olla myös hyvää! Itsellä on tämmöinen helppo munakkaan ohje, jonka ajattelin jakaa kaikille kiinnostuneille. En tietenkään keksi tällä ohjeella ruutia, mutta tuon siihen ainakin oman vivahteeni:

Voimailijan munakas:

Tarvitset: 

Pohja
4 kananmunaa
4rlk vettä
suolaa
(valkopippuria)

Täyte
1/2 paprika pieninä kuutioina
Kinkkuviipaleita, kuutioita tms. mielen mukaan
n. viisi lihapullaa paloiteltuna

  1. Riko kananmunat astiaan ja sekoita veden kanssa keltaiseksi ja tasaiseksi seokseksi (ei vatkata liikaa). Lisää suolaa ja valkopippuria mielen mukaan.
  2. Heitä seos rasvatulle pannulle (rasvaa kannattaa laittaa enemmän kuin ripaus, sillä muuten pohja saattaa palaa). Kun pohja alkaa hyytyä pannulle, ala keräillä reunoilta hyytynyttä ainesta kohti keskustaa kaapimalla, näin kaikki aines tulee kypsytettyä.
  3. Kun lähes koko pohja on hyytynyt, lisää täytteet pohjan päälle ja anna koko paketin lämmetä. Kun pohja on ruskea ja munakas tuntuu kaikin puolin kypsältä (oman maun mukaan), ota koko paketti ja kaada se lautaselle taittamalla toinen puoli toisen puolikkaan päälle. 
  4. Nauti valitsemiesi lisukkeiden kera!

             
Tämännäköistä pitäisi noin suurin piirtein syntyä:


Erittäin tuhti annos nautittavaksi ja makroarvoiltaan melkoisen tyylikäs kokonaisuus: Proteiinia 50 gramman pintaa, rasvaa n. 15-20g ja hiilaria ei juuri nimeksikään! Voin lämpimästi suositella kaikille, jotka vaan kananmunasta tykkää ja haluaa erilaisia vaihtoehtoja perinteisen munakkaan tilalle!

Täytevaihtoehtoina toimii myös esimerkiksi jauheliha ja uskokaa tai älkää, myös broileri pelittää. Jos taas haluaa maksimoida proteiinin määrän ja minimoida rasvojen ja hiilarien määrän, voi laittaa puolet munista ihan ilman keltuaista. Tulisuuskin sopii tähän einekseen. Helppo ja monipuolinen ruoka!

Pötsi täynnä onkin sitten mukava lähteä tekemään päivän kyykkytreeni, luulisi ainakin energiaa riittävän :) Huomenna sitten lepäillään ja luultavasti luvassa ainakin aamulenkkiä.

Namnam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti