Moikka vaan!
Moni on varmaan jotain lajia harrastaessaan (ei välttämättä voimanostoa, tai edes urheilua) törmännyt tähän iänikuiseen motivaatiokysymykseen. Itsellä se hetki tulee monesti eteen, kun olen asettautunut mukavasti kotisohvalle perjantai-iltana ja mässännyt ylenmäärin jotain hyvää ruokaa. Telkkarissa pyörii jokin hyvä sarja (eilen se oli ironisesti suurin pudottaja) ja urheilemaan pitäisi niistä asetelmista lähteä. Silloin se iskee: laiskuus. "En jaksa lähteä" tai "Ehkäpä minä sitten huomenna...!?" -tyyliset ajatukset valtaavat ajatusmaailman, jonka jälkeen on hyvin vaikeaa saada itsensä innostettua harrastamaan.
No, mitä sitten tässä tilanteessa on tehtävissä? No, kun meikäläinen oli eilen siihen sohvalle asettautunut, aloin miettimään, että millainen morkkis siitä tulisi, jos jättäisin kyseisen urheilusuorituksen tekemättä... Ihan helvetinmoinen! Vaikka jalat huusi hallelujaa vielä edellisestä jalkatreenistä, lähdin silti meikäläisen sekalaisen apuliikepuntin tekemään (sisältää myös boxikyykkyä). Ei ehkä maailman herkullisinta punttia ollut, mutta jos olisin sen jättänyt tekemättä, olisin katunut ja pitkään... Voimanostoa kuitenkin harrastan itseni takia ja samalla olisin siis läiminlyönyt lähinnä omaa hyvinvointiani, ei se muille olisi välttämättä mitään merkinnyt.
Omia ajatuksia motivoimaan jatkamistani (lähinnä voimanosto, voi soveltaa muihinkin lajeihin):
-Olet kerta kerran jälkeen eilistä minääsi parempi ja voimakkaampi
-Euforiantunne, joka tulee mm. suoritteen jälkeen ja silloin, kun oikeasti ylität itsesi
-Paino pysyy takuulla hallinnassa
-Olet jollain tavalla erilainen, massasta poikkeava (harrastuksesi myötä). osaat jotain, mitä kaikki eivät.
-Vanhempana voimaharjoittelua harrastanut ihminen kärsii vähemmän nivelvaivoista ym. vanhuuden tuomista "haitoista", vahvempi luusto
Siinäpäs liuta meikäläisen ajatuksia vaikeille päiville... Saa käyttää, muttei oo pakko! :D Minkälaisia juttuja/niksejä itse käytät itsesi motivoimiseen?
Eipäs mennyt tämäkään päivä ilman urheiluja, tuli nimittäin käytyä pyöräilemässä kaverin kanssa semmoinen kevyt 14km lenkki. Kyllä muuten tuntui yllättävän, vaikka eilen olikin jalkatreeni! :)
Tämän aamun fiilikset :D
Joo, tänään ei tämän enempää filosofointia. Katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Morjens!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti