torstai 23. huhtikuuta 2015

Elämyksiä ruudun ääressä

Morjens! 

Viime kerralla tuota jo tulikin vähän lupailtua, että tämän kertainen blogivuodatus koskisi meikäläisen viime aikoina seuraamiani sarjoja ja katsomiani elokuvia. Tuoreimpina kokemuksina meikäläisellä lienee Spartacus, Daredevil ja The Avengers: Age of Ultron, jonka kävin muuten eilen illalla katsastamassa! Pientä hypetystä siis kaikista em. luvassa...

Ensimmäisenä vähän Spartacuksesta. Sarjahan oli iso juttu ilmestyessään vuonna 2010 ja meikäläinen eksyi kyseisen sarjan pariin vasta näinkin myöhään. Syystä en tiedä, koska kyllä ne lukiokaverit sitä ihan liiallisuuksiin asti mainostivat jo tuolloin. Viimein kun intissä sitten ensimmäisen jakson katsoin, niin kerrasta jäin koukkuun. Ihan uskomaton juonittelujen, hienojen (ja veristen) taistelukohtausten ja draaman sekametelisoppa, joka kyllä iskeytyy tuonne ihon alle ihan kunnolla. Jokainen jakso oli toimiva kokonaisuus n. 50min kestostaan huolimatta ja juonen kuljetus toimi (vei mukanaan aivan täysin). 
Ainoa, mikä jäi koko neljän kauden aikana harmittamaan, oli ehdottomasti Spartacuksen näyttelijä Andy Whitfieldin vakava sairastuminen, jonka takia vaihtui näyttelijä kolmannessa (riippuen laskutavasti) kaudessa Liam McIntyreen. Todella surullista! Lempihahmojani sarjassa olivat Dustin Claren esittämä Gannicus ja Dan Feuerriegelin esittämä Agron.

Kuvassa tarinan päähahmot (vasemmalta oikealle) Agron, Gannicus, Spartacus ja Crixus

Sitten vähän tuosta viime kerralla mainostamastani Marvel's Daredevil-sarjasta, jota voi tällä hetkellä katsoa vain Netflixin kautta. Sarjahan siis kertoo Marvelin sokeasta kostajasta, Matt Murdockista alias Daredevilistä. Matt Murdock on siis puolustusasianajaja päivisin ja hommien jäädessä oikeussalikäsittelyssä puolitiehen, tarvittaessa Murdock toimii myös naamioituna supersankarina öisin. Välillä saadaan turpaan ja kovaa, mutta ylös noustaan aina ennemmin tai myöhemmin. Sarja sijoittuu sarjakuvien tapaan New Yorkin Hell's Kitcheniin.
Tämä on ehdottomasti onnistunut sarja. En tiedä mikä meikäläisellä on, mutta melkeinpä ihan sama, mitä se Marvel tai DC tekee, niin se kyllä uppoaa meikäläiseen ihan täysin :D En halua tästä spoilata mitään, joten sanon vain, että tässä juurikin se näyttelijätyö on koko sarjan suola. Myös käsikirjoitus toimii, mutta näyttelijät kannattelevat koko tarinaa ja ovat luoneet onnistuneita henkilöhahmoja tähän ensimmäiseen kunnolliseen Daredevil-filmatisointiin! Highlightina ehdottomasti Charlie Coxin tulkitsema, periksiantamaton Matt Murdock/Daredevil. Suosittelen kyseistä sarjaa ja kybällä! 

Marvel's Daredevil logo

Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä palataanpas tuohon The Avengers: Age of Ultroniin. Elokuvahan on siis jatkoa Marvel Cinematic Universelle ja tähän leffaan päättyi meikäläisen mielestä melkoisen timanttinen Phase 2. Siinä mielessä timanttinen, että esimerkiksi Thorin ja Captain American omat leffat olivat huimasti paljon parempia kuin ykkösosat Phase 1:ssä. Mutta sitten itse elokuvaan. 
 Elokuvassahan siis Tony Stark tulee yhdessä Bruce Bannerin kanssa luoneeksi muutaman mutkan kautta tekoälyltään ylivertaisen robotin, Ultronin. Ultron vs. The Avengers asetelma on taattua, kun Ultron tulee ensiesiintymisellään ohimennen sanoneeksi tuhoavansa Kostajat.
Tarina alkaa ryminällä ja kuten arvata saatta, myös päättyykin siihen. No, itse sain ensimmäiset kylmät väreet heti ensimmäisissä taistelukohtauksissa, joten toimintaosiot olivat ehdottomasti (kuten kuuluukin) AOU:n ja koko Marvelin elokuvahistorian parhaimmistoa. Myös näyttelijätyö on täyttä kultaa, mutta eihän tältä porukalta voi oikein muuta odottaakaan. Kaikki perusedelletykset siis täytetty mennen tullen!
Leffassa nähdään kaikki Avengers ykkösestä tutut supersankarit Iron Manista aina niin vihreänsävyiseen Hulkiin. Tämän päälle oman, minun mielestäni toimivan lisän tuovat omelettiin tehokaksoset Scarlet witch ja Quicksilver, joilla on heilläkin oma tarinansa kerrottavanaan. Lisäksi mystinen vision saa ensiesiintymisensä, mutta tästä hahmosta en kerro sen enempää. 
Ensimmäiseen Avengers-elokuvaan verrattuna AOU on selvästi synkempi ja ilmassa alkaakin olla jo sen grande finalen odottelun fiilistä. Siitäpä tämä leffa ehkä eniten kärsiikin. Käsiteltävät teemat, kuten avengersien väliset sidokset, alkavat olla jo niin mieltä mustentavia, että osa sekaan isketystä huumorista ei mielestäni enää mahdu olemaan siellä välissä irrallisena ilon pilkahduksena. Huumoria on sijoitettu mielestäni hieman vääriin paikkoihin. Lisäksi toiminnan ja rauhallisempien jaksojen vuorottelu ja etenkin suuret kontrastierot olivat mielestäni jopa harmittavan suuria (rauha-sota -vaihtelu oli liian karrikoitua ja selkeää). Jokainen muodostakoon sitten oman mielipiteensä päävihollisesta, Ultronista.
Älkää käsittäkö väärin, meikäläisellä vain oli niin huiman kovat odotukset tältä elokuvalta, vaikka tietäähän sen että ns. trilogian (vaikka Avengersin päätösosa onkin kaksiosainen) keskimmäinen osa on aina vaikea. Arvostelin ehkä turhan paljon vain risujen kannalta, vaikka sanotaanko että n. 98.5% elokuvasta ansaitsee pelkkää hunajaa. Kannattaa siis ehdottomasti raahautua sinne elokuviin katsomaan The Avengers: Age of Ultron, sillä elokuvateatteri tuo aina oman lisänsä elokuvaan. Suosittelen arvosanalla 9/10!


Siinäpäs tämänkertainen blogivuodatus. Kellään mielipiteitä kyseisistä sarjoista/elokuvasta jaettavana? Myös leffa-/sarjaehdotuksia otetaan vastaan, jos niitä joku haluaa meikäläiselle kommenteissa kertoa! :)

 Ensi kerralla sitten taas ehkä enemmän treeneistä ja niiden sujumisesta. Esimerkiksi kyykky on nyt mennyt paremmin kuin KOSKAAN, joten siitä olisi varmasti sananen, ellei kaksikin puhuttavana. Mutta katsellaan sitä sitten, kun se on ajankohtaista.

That's all (for now)!

Morrroo!



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Been a long time...

Mörökölli! 

Eipä ole pitkään aikaan tullunna tänne kirjoiteltua, syynä mainittakoon laiskuus ja armeija. Nyt ois kuitenkin hyvä aika taas startata silloin tällöin tännekin jotain päivittelemään, kun tuon fast-spacen uudistamisen myötä en entistä päivyriäni päässyt enää käyttämään kunnolla ja vituttaa, kun kaikesta tehtään niin helvetin vaikeaa. Mutta asiaan...

Tosissaan Rissalassa tuli palveltua se yhdeksän kuukautta sotilaspoliisimiehenä ja kotiin lähdettiin saapumiserän parhaana, ainakin nimellisesti. Korpraali Savolainen Jere Juhani kiittää ja kirjautui samalla 18.3.2015 reservielämän hienouksiin. Alku oli tienkin hieman hankalaa, mutta eikös se aina. Intissä elettiin niin säännöllistä elämää ja ympärillä oli samanhenkisiä ihmisiä. Elettiin siis samaa vaihetta elämässä ja yhteishenki oli jotain mahtavaa ainakin meidän spol-porukalla!


No, reservissä ollaan ja eihän se aina niin kivaa ole (???). Sitä pitää kaikista menemisistään päättää itse ja ruuankin joutuu tekemään ihan omin pikku kätösin. Vielä kun asuskellaan tyttöystävän kanssa kahdestaan pikku kämpässä Kuopiossa, niin on se vaan järkyttävää tuo kotitöiden määrä, jota näinkin pienessä töllissä joutuu tekemään! :o Mutta pikkuhiljaa elämä alkaa rutinoitua ja alkaa tottua siihen, että reservissäkin on elämää! (vähän ehkä liioiteltuna...)

Sitten siihen parhaaseen osioon, eli reeneihin! Asepalveluksen alussa tuli luonnollisesti semmoinen n. 10vko tauko reeneihin, mikä söi alussa miestä ihan helvetisti. Välillä tuntui, ettei enää kestänyt omia ajatuksiaan, kun ei niitä päässyt asianmukaisesti purkamaan. Toisaalta, synkän kisakauden päätteeksi pikku tauko saattoi olla jopa paikallaan... 

No, pakollisen tauon jälkeen lähdettiin reenailemaan uudella innolla ja se oli mahtavaa. LIFTGASM! En oo varmaan koskaan nauttinut nostelemisesta niin paljoa ja sama puhti jatkuu edelleen. Ihan kuin ois saanu punttineitsyytensä takaisin, mutta vain entistä suuremmilla voimatasoilla, joista voisin muutaman videon laittaa eetteriin ;) Vielä sen verran sanon, että kyllä se sumomave on vaan mun juttu, kuten varmasti huomaatte...

Kyykky 5x175kg (PR)

Sumoveto 1x260kg (PR!!!)


Jajajaja... Niin, tässä about vuoden aikana on vaihtununna meikäläisellä myös penkkivalkku. Hakkaraisen Sami tekee meikäläiselle edelleen kyykky ja maveohjelmat (thank god!), mutta penkki kun ei lähtenyt vieläkään kehittymään, niin jutusteltiin Kuopion Painnonnostajien veteraaninostelija Seppo Räsäsen kanssa uudesta ja ohjelmasta ja homma on kyllä lähtenyt natsaamaan oikein mukavasti! :) Nyt ollaan jo hyvän tovin ajan haettu tekniikkaa ja se alkaa oikeasti olla kunnossa ja nyt sitten lähdetään ihan kunnolla runttomaan voimaa! :) 

Nosteluista sen verran, että nyt tämä vähän pidempi kisataukoo huipentuu toukokuussa, kun kilpaillaan KP:n omissa karkeloissa Rajalan salilla 23.5. Awesome! 

Siinäpäs vuosi paketissa noin niinkuin todella suppeasti. Ensi kerralla kun päivitellään niin ajattelin kirjoitella vähän hypettää elokuvista ja sarjoista, joita on tullunna tässä vuoden aikana seurattua. Nyt kuitenkin katselemaan avausjakso Netflix-sarjasta Daredevil, jota ainakin sitä katsonut kaveri oli kehunut. Totuutta ei tiedä ennekuin itse katsoo! 

Legend continues!

Moro!

PS. Vielä tosissaan sen verran että koska päivitin itseni nykyaikaan, löytää minut nyt siis myös instagramista osoitteesta:
https://instagram.com/supersavolainen/

torstai 13. maaliskuuta 2014

Ja näin vierähtää kuukausi...

Morjesta pöytään! 

Näin sitä vain kuukausi vierähtää päivittelemättä ihan vaivatta :D Mutta aika pistää päivittelytauolle piste ja kertoa vähän, että mitä sitä tulikaan touhuttua tämän kyseisen kuukauden aikana...

Aloitellaanpas vaikka niistä SM-kisoista... SM-hopeaa kaulassa jätettiin kisalavat taas vähäksi aikaa :) Sijoitukseen olen ehdottomasti tyytyväinen, mutta tulokseen en, sillä tulos oli 585kg, eli viitisen kiloa huonompi kuin viimeksi, kun tuli kisailtua! Kyllä ottaa päähän! Oikeastaan ainut kisojen valopilkku oli kyykky, jossa tuli tehtyä PR 220kg. Penkissä sitten tuli 125kg ja mavessa 240kg, joten molemmissa taantumaa viitisen kiloa... FUCK! 

Tähän väliin muutama video suorituksista...

Kyykky 220kg



Penkki 125kg



Maastaveto 240



Siinäpäs ne suoritukset. Minun mielestä ihan nättejä toistoja, vaikkakin tulokset vähän turhan alhaisia... Mikä sitten eteen, että ensi kerralla saadaan se 600kg:n haamuraja rikki? 

1. Kyykyssä aletaan valmentajan kanssa panostaa merkkiin. Turha käydä puolta metriä syvemmällä kuin muut... (No ehkä vähän liioittelin) :D 

2. Penkissä palataan reenissä perusasioihin. Rinnalta lähdössä on niin suuria ongelmia, että kaikki sarjat tehdään pysäytyksellä ja pyritään rinnalta löytämään se kohta, josta meikäläinen punnertaa tykeimmin.

3. Maastavedossa tulee ehkä kovin muutos, sillä siinä aletaan vedellä sumolla. Meikäläisen henk. koht. mielipide on, että tämä kapea vetäminen on meikäläisen osalta tullut tiensä päähän. Sillä ei yksinkertaisesti nouse rauta mihinkään! Tuskin ainakaan mitään häviää, jos välillä kokeilee jotain muuta?

Loppukevennyksenä kuva hopeamiehestä mitali kaulassa. Kanankoipineen päivineen...



Mutta sitten treenin ulkopuolelle, sillä silläkin rintamalla on jotain tapahtunut...

Meikäläinen otti viime viikon maanantaina sen hehkuttamani tatskan! Tuli kyllä ihan perkeleen hieno! Nyt jos ei voimaa ala tulla, niin ei sitten millään :D Laitan vielä kuvan, jossa se on just valmistunut. Nyt se on jo parantunut lähes täysin ja tuo kuvassa näkyvä musta sävy on oikeasti lähempänä harmaata, mikä ainakin omasta mielestäni on ihan jees ratkaisu :) 


Mutta semmoista pientä sitä sattuu ja tapahtuu! Hiihtoloman olinkin sitten kipeänä, joten siitä ei mitään ihmeellistä kerrottavaa :D Ja tämä viikko onkin sitten vain kirjoiteltu ylioppilaaksi, mikä on tähän mennessä ollutkin yhtä helvettiä. Tuntuuko jostain muusta, että kaikki kirjoitukset menee ainakin vähän päin persettä, jos ei vähän enemmänkin? :D 

Mutta koitan kestää, parhaani mukaan! Semmoista se on, onneksi on nuo kirjoituksetkin jo ensi keskiiviikon jälkeen pelkkä muisto vain :) Mutta siinäpäs viimosin kuukausi pienessä paketissa. Ei mitään ihmeellisiä tapahtumia, mutta jotain kuitenkin. Nyt vielä kun on tämä uusi läppäri, niin toivotaan, että kerkiää enemmänkin päivitellä tänne elämän menoa! :)

Moro! 

torstai 6. helmikuuta 2014

Painetta, painetta

Morijees!

Nyt alkaa jo tuota hiittiä olla elämisessä... Ei siis aerobista, vaan ihan paineita vaan :D On nimittäin niin monta rautaa nyt tulessa ja raudoillakin raudat, että alkaa jo mietityttää, että pitäsköhän alkaa ressata tässä :D No ei ainakaan vielä toistaiseksi oo alkanu ressata...

Mutta mistäs sitä aloittais. No, ensimmäisenä tieysti on ensimmäisenä olevat YO-kokeet, jotka siis alkaa huomenna äidinkielen tekstitaidolla... On muuten harvinaisen vittumainen koe... Mutta sen kokeen jälkeen sitten lauantaipäiväksi lastailemaan tankoja penkkipunnerruksen SM-kisoihin (sain onneksi vapautuksen sunnuntaista). Tangot kun on ansiokkaasti lastattu, niin hengähdetään sunnuntai ja taas mennään... :D 

Ensi viikon maanantaina englannin kuuntelu, joka on sekin aikasen vittumaista ja turhaa paskaa. No, peukut pystyyn! Näiden YO-hörhöilyjen jälkeen saadaan niiden osalta vähäsen "levähtää". Mutta sitten onkin jo potkiaiset keskiviikkona ja penkkarit torstaina ja puntitkin pitäisi hoitaa jossain välissä... APUVA!

Siinäpäs on kuluvan viikon ja ensi viikon suunnitelmat. Kiirettä pitää, kiirettä pitää! Näitten jälkeen tietysti vähän helpottaa, mutta vain hetkeksi... Mutta SM-kisat lähenee epäilyttävästi ja sitten on jo tatuointiajat ja kaikki. Kokeisiinkin pitäis lukea jossain välissä :D Ja SM-kisat on ne tärkeimmät, luonnollisesti! Enkä halua edes miettiä tulevaa kevään YO-koe sumaa vielä...

Huhhuh!

No, semmoista se elämä joskus on: hektistä paskaa. Mutta pitääpäs kokoilla ajatuksia tässä huomista varten... Hyvin se menee! :)

Moroo! 

torstai 23. tammikuuta 2014

Tatulointia


"Whosoever holds this hammer, if he be worthy, shall possess the power of Thor"

Siinäpäs se... Thorin vasaran, Mjölnerin otan oikeaan kyynärvarteen 3.3.2014, juuri SM-kisojen jälkeisenä maanantaina :)

Mitä Mjölner merkitsee minulle? Vaikka se joissain kulttuureissa onkin uusnatsien merkki, ei se meikäläiselle merkkaa ihan sitä... Tuo lainaus, jota käytin on ehkä parempi kertomaan. Mjölner tarkoittaa meikäläiselle voimaa ja se voisi toimia eräänlaisena motivaattorina eteenpäin tämän harrastuksen parissa, ainakin niinä vaikeina aikoina. Ja vaikka joskus lopettaisinkin, on se silti helkutin hieno kuva :D

Tää meikäläisen Mjölner-versio on vähän ajatuksena sekoitus Marvelin Thoria ja lisäksi ihan Skandinaavisen mytologian Thor Jumalaa. Kuva on sinänsä suoraan mytologiasta, mutta symboloi itselleni enemmänkin Marvelin version luomaa käsitystä. Minkäs sitä voi, kun leffafriikki on! :D

Kaikki tämmöinen yliluonnollinen ja etenkin voimakkaat hahmot ja esineet kiehtoo meikäläistä. Olisihan se nyt helvetin siistiä saada taito hallita sääilmiöitä :o Vai eikö? 


Laitan sitten kuvaa tarkemmin, kun olen kuvan käsivarteeni ottanut... Nyt kuitenkin on tilanne vielä se, että kaverilla on sen lopullinen suunnittelu vielä kesken. Mutta hieno siitä tulee! Jos haluatte enemmän perehtyä mahdollisesta ulkonäöstä, googlatkaa vaikka Mjolnir tattoo... ;)

Mutta joo, taas pallaillaan, kunhan opinnoilta ja punteilta joudetaan!

Moroo!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulunajan mietteitä

Morjensta pitkästä aikaa! 

Joohops, ei ole tullut kirjoiteltua pitkään, pitkään aikaan... Kaikennäköistä on ollut mielessä, etenkin tuo joulu tietysti oli ja sitten oli treenit ja kaikki, niin eipä sitä mitään syvällisempiä kerennyt miettimäänkään...

Mutta nyt on joulut takanapäin ja varsin antoisa joulu olikin (etenkin keskivartalolle)! :D Joulu meni, turvotus jäi... Mutta myös lahjojen puolesta olen varsin tyytyväinen, sillä Wolverinea lukuunottamatta sain kaikki, mitä toivoinkin! :o Lämpörulla ja SBD:n polvilämppärit on kyllä ihan ylivetoja! Auttaa niin pirusti kyllä tämän harrastuksen kanssa, ei nimittäin kroppa ole pitkään aikaan ollut näin "auki" ja polvenlämmittimien ansiosta myös kyykky kulkee ennennäkemättömällä tavalla: 


3x175kg oli niin kevyttä paskoo, ettei ole koskaan ollut! Kokeilussa myös samalla Karhun kyykkykengät, pelittää nekin ihan huiman hyvin!

Jouluna muuten on siis tullunna syötyä hyvin, jonka lisäksi laiskoteltu ja katseltu paljon televisiota. Sain nimittäin lahjaksi myös Supernaturalin kaudet 6 ja 7... Voi olla, että kun lukuloma alkaa, ei paljon lueta muuta kuin tekstityksiä televisiosta :D

Mutta mahtavaa kun on loma, niin ei tarvitse koko ajan olla nenä kiinni kirjassa! Vituttaa muutenkin tuo koulu jo ihan tarpeeksi, kun on niin helvetisti tekemistä ja kiinnostus tasan nollassa. Mutta ei pidä miettiä koulua nyt, nyt vain nautiskellaan lomasta!

Tänään onkin sitten vuorossa apuliikepuntti, jota lähdetään tekemään kovalla intensiteetillä, tavoitteena pistää muutama oma ennätys aivan uuteen uskoon! ;) Mutta joopas joo, reenit jatkuu ja joululäskien sulattelu alkaa! 

Moido!

Ps. Varasin tänään tatuointiajan, joten siitä ja tatuointi-ideastani lienee tulossa sananen jos toinenkin tässä lähiaikoina! Idea on siis muuttunut, syynä tekstien heikko säilyvyys iholla, mutta lupaan että tuleva idea on jopa entistä parempi! ;)

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulu on taas, joulu on taas

Tervehdys!

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää jne... Näin se vaan näyttää siltä, että joulu lähestyy hillitöntä vauhtia, joulukalenterin toinen luukku on jo auki! :o Vielä on vähän joulumieli ainakin itsellä hakusessa, mutta eiköhän siihenkin keinot löydy, että mitenkä sitä Xmas-o-meteriä saadaan nostettua... Mikäs olisikaan paras tapa päästä joulufiiliksiin? No tietysti lahjatoivelistan laatiminen!

Rakas joulupukki, toivon tänä vuonna joululahjaksi...

1. SBD:n polvenlämmittimet


Jokaisen raw-kyykkäjän must have-hankinta... Ei varmaan kaipaa perusteluja sen enempää?

2. Foam roller



Jonkinnäköinen lämpörulla ois hyvä nyt viimein hommata perinteisen lihashuollon tueksi, ollut jo pidempään meikäläisenkin ostoslistalla... Mutta eipähän sitä uusavuton saa mitään tilattua!

Siinäpäs ne punttiaiheiset, sitten ihan "offtopic"-lahjoihin...

3. Marvel's Avengers -box set



Koska Marvel! Ja mahtavat elokuvat, jotka voi katsella aina vain uudestaan...

 4. Hobitti - Odottamaton matka


Tämä Peter Jacksonin mestariteos meikäläiseltä (suureksi häpeäkseni) on vielä näkemättä, joten nyt on korkea aika! Kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen Lord of The Rings-fanin on katsottava myös Jacksonin uudempi tuotanto...

5. The Wolverine


Kyllä, kävin tämän jo leffateatterissa katsomassa, mutta katsoisin mielelläni uudestaan... Useampaankin otteeseen! Mielestäni aivan loistava leffa...

Jeps, siinäpäs ehkä ne päällimäimet Top5-lahjat... Aika "vähällä" meikäläinen tulee toimeen :D Ja lähinnä leffa- ja voimanostoakseleilla meikäläisen lahjatoiveissa liikutaan... Mistähän johtuu?

Siinäpäs vähän haaveilua näin maanantaipäivän ratoksi... :) Huomenna taas jatketaan voimailun merkeissä, kun tänään oli tuo lepopäivä... Olisihan tuota lauantaina tulossa nuo Kuopion Painonnostajien pikkujoulut, joista meikäläisellä on vähän semmoinen tutina, että saattaa olla aika kostea ilta luvassa... :D Jospa tuosta selvittäisiin... Mutta jatketaanpas kun inspiraatio iskee!

 Olkoon voima kanssanne ja iloista joulunodotusta kaikille! :)

Moro!