Morjensta pitkästä aikaa!
Joohops, ei ole tullut kirjoiteltua pitkään, pitkään aikaan... Kaikennäköistä on ollut mielessä, etenkin tuo joulu tietysti oli ja sitten oli treenit ja kaikki, niin eipä sitä mitään syvällisempiä kerennyt miettimäänkään...
Mutta nyt on joulut takanapäin ja varsin antoisa joulu olikin (etenkin keskivartalolle)! :D Joulu meni, turvotus jäi... Mutta myös lahjojen puolesta olen varsin tyytyväinen, sillä Wolverinea lukuunottamatta sain kaikki, mitä toivoinkin! :o Lämpörulla ja SBD:n polvilämppärit on kyllä ihan ylivetoja! Auttaa niin pirusti kyllä tämän harrastuksen kanssa, ei nimittäin kroppa ole pitkään aikaan ollut näin "auki" ja polvenlämmittimien ansiosta myös kyykky kulkee ennennäkemättömällä tavalla:
3x175kg oli niin kevyttä paskoo, ettei ole koskaan ollut! Kokeilussa myös samalla Karhun kyykkykengät, pelittää nekin ihan huiman hyvin!
Jouluna muuten on siis tullunna syötyä hyvin, jonka lisäksi laiskoteltu ja katseltu paljon televisiota. Sain nimittäin lahjaksi myös Supernaturalin kaudet 6 ja 7... Voi olla, että kun lukuloma alkaa, ei paljon lueta muuta kuin tekstityksiä televisiosta :D
Mutta mahtavaa kun on loma, niin ei tarvitse koko ajan olla nenä kiinni kirjassa! Vituttaa muutenkin tuo koulu jo ihan tarpeeksi, kun on niin helvetisti tekemistä ja kiinnostus tasan nollassa. Mutta ei pidä miettiä koulua nyt, nyt vain nautiskellaan lomasta!
Tänään onkin sitten vuorossa apuliikepuntti, jota lähdetään tekemään kovalla intensiteetillä, tavoitteena pistää muutama oma ennätys aivan uuteen uskoon! ;) Mutta joopas joo, reenit jatkuu ja joululäskien sulattelu alkaa!
Moido!
Ps. Varasin tänään tatuointiajan, joten siitä ja tatuointi-ideastani lienee tulossa sananen jos toinenkin tässä lähiaikoina! Idea on siis muuttunut, syynä tekstien heikko säilyvyys iholla, mutta lupaan että tuleva idea on jopa entistä parempi! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti