maanantai 25. marraskuuta 2013

Reenit aloiteltu, kone käynnistyy

Moro!

Tässä ollaankin nyt oltu jo viidettä päivää totaalilomalla, kun ei noita kokeita kertynyt koeviikolle kuin kolme :D Tämä on tietenkin tarkoittanut kovaa treeniä ja aktiivista ja vähemmän aktiivista palauttelua, sillä kyllä sitä aina treenien jälkeen viihtyy myös siellä kotisohvalla ihan mainiosti, jos ihan rehellisiä ollaan...

Mutta joo, treeneistä sen verran, että nyt on alkanut semmoinen perusteellinen ajatustyö tekniikoiden suhteen, tarkoituksena hioa kaikki, etenkin maastaveto ja penkki semmoiselle asteelle, ettei lavalla sitten olisi minkään sortin epävarmuutta siitä, että mitä sinne lähdetään tekemään, vaan pystytään tekemään AINA semmoinen samanlainen perusvarma suoritus, mitä esimerkiksi salilla tehdään. Tähän asti etenkin maastavedossa meikäläinen on mennyt lähinnä tuntuman mukaan etenkin tekniikan suhteen ja nyt sitten saanut huomata, että suoritukseen on tullut niin paljon ylimääräistä sähellystä, että ei ole millään muotoa edes mahdollista vetää kunnon rautoja, kun energia menee niin paljon toisarvoisiin asioihin... Mutta kyllä se tästä!

Syy, miksi sohvan pohjalla on tullut aktiivisen palautumiseen sijaan tullut niin paljon viihdyttyä, on ehdottomasti perjantaina tekemäni löytö: The Avengers-dvd! Tottakai meikäläinen on jo kyseisen leffan kolunnut läpi, mutta nyt sitten vielä toistamiseen, ekstroineen päivineen... Ihan mahtava leffa! Muutenkin meikäläinen on kyllä semmoinen Marvel-fani nykyisellään, että kohta varmaan alkaa haitata jo harrastamista! :D


Mutta joo, treenit jatkuu ja elämä rullaa eteenpäin. Koulukin menee siinä sivussa ihan ok, joten ei ainakaan näillä näkymin ole huolta huomisesta... Paitsi tietysti se helvetin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jota en saa varmaan vielä eläkepäiviin mennessäkään luettua. Tuskainen kirja indeed, kun ei vaan jaksa!

Mutta joo, palailen asiaan taas, kunhan vain aikaa löytyy. Ja löytyyhän sitä! ;)

Morjeen!

torstai 14. marraskuuta 2013

Pettymyksiä tulee, eteenpäin -->

Moro!

Kyykkyä

Ja mavea...

Kuten jotkut ovat saattaneet treenipäivyrin puolelta lukeakin, niin kisat eivät menneet omalla kohdallani ihan putkeen. Tämä jäi hieman tunnelmaa latistamaan. Yhteistulos 590kg ei hirveästi mieltä lämmitä, vaikka parannusta entiseen kisaennätykseen tulikin se 17.5kg...

No, nyt olen asian käsitellyt ja ensi kerralla nostetaankin sitten kahta kauheammin, eikä jätetä kenellekään jossittelun varaa! Nyt sitä jossittelua jäi ehkä eniten ihan omalle kohdalle, sillä ei ole mitään hajua, mikä sen maastavedon sai niin pahasti pirstaloitumaan... Näistä asetelmista sitä lähdetään kohti maaliskuuta ja SM-kisoja! 

Pettymyksiä tulee, mutta niistä ei pidä ainakaan masentua. Meikäläinen tietää tasan tarkkaan, että minusta on parempaan! Ja sehän tarkoittaa sitten vain yhtä asiaa: treenit kovenee ja pidot paranee! 

Jatkossa pitää ehkä juurikin keskittyä siihen teknisesti hyvään tekemiseen (etenkin maastavedossa). Lisäksi kovia rautoja käsitellessä pitää itseään psyykata enemmän, sillä nyt oli oikeasti tekeminen semmoista, että vain nostettiin lavalla ja se oli siinä. Jatkossa yhtäkään huonoa toistoa en itseltäni hyväksy!

Kohti kovempia treenejä ja vahvempaa huomista!

Morjeens!


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Elämä kulkee eteenpäin, pysynkö perässä?

Moro!

Kuluneeseen viikkoon on kyllä sisältynyt isoja ajatuksia! Tuntuuko kenestäkään muusta, että seuraa liian monia sarjoja? Itsellä on tällä hetkellä menossa Walking Dead, Criminal Minds, Arrow ja Lost (noin muutaman mainitakseni), joten aikaa kuluu kyllä television ääressä ihan mukavasti, jos sille päälle sattuu... :D Lisäksi sitten pitäisi käydä vielä puntilla ja lenkeillä ja kouluakin pitäis "harrastaa"... Millonkas nukutaan?!

Tuohon television töllöttämiseen hyvin vahvasti liittyy myös elokuvat, ja siihen liittyen keskiviikkona teattereihin tuli Thor: The Dark World, joka käytiin tyttöystävän kanssa tsiikailemassa perjantaina... Oli muuten ihan julmetun hyvä leffa! Jos vaan kiinnostusta ja aikaa löytyy, niin suosittelen kyllä lämpimästä tsekkaamaan... En sitä tässä sen enempää spoilaa! ;)



Jeah, semmoistapas silloin... :D 

Mutta joo, nyt kai sitä olisi sitten enää 7 päivää kisoihin. Kisoja odotellaan hieman pelonsekaisin tuntein, sillä omasta kunnosta ei ole minkäänlaista varmuutta... Mutta se ei saa vaikuttaa pääkoppaan, ei helvetti! Epäilys vaan tahtoo olla semmoinen tunne, joka kyllä valtaa koko mielen, halusi sitä tai ei... Inceptionin katsoneet tietää: "älä ajattele norsua" :D Ehkä siis nämä viimeisen viikon räpistelyt onkin juurikin sitä, että yritetään saada se mentaalipuoli kuntoon ja epävarmuus omasta tekemisestä pois... Kyllä mä pysty siihen!

Tulevan viikon tavoitteina siis lähinnä sisäistä pohdiskelua, jonka lisäksi yliannostus voimanosto-aiheisia unia ja mietteitä... Ja lauantaina kilpailemaan! Wish me luck! 

Oikein vahvaa viikkoa kaikille, including myself. Viikonloppua odotellessa...

Moriheens!